lauantai 25. helmikuuta 2017

Back home ja lumityöt






Olipahan lumityöt😊 nyt on takapiha täynnä käytäviä. Nuotiopaikka suorastaan kutsuu luokseen, miten onkin tämä talvi mennyt niin ettei olla ollenkaan nuotiopaikalla tulenloimussa istuskeltu. Mökillä jo harjoittelin nokipannukahvien keittämistä, miksikäs ei sopisi kotipihallakin tunnelmointiin.
Tuossa käytäviä tehdessä mietin taas sitä pihasaunaa, että miten oikein sijoittaisi tontille. Nuotiopaikan viereen, mutta niin että ilta-aurinkoa voisi ihastella sen terassilta ja samalla kumminkin niin että olisi suojassa ja omassa  rauhassaan kun saunan jälkeen vilvoitellaan penkillä. Haluaisin vielä niin etten veisi naapureilta näkymiä kokonaan auringonlaskuun.
Ja että minkälainen pohja, aika montaa mallia ollaan pyöritelty mielessä valmispohjista. Torin sivujakin käyty läpi, jos jollain olisi mieluisa hirsikehikkö myynnissä ja halvalla. En tiedä, voi olla pitkässä kuusessa koko juttu, mutta ihana fiilistellä valmiiksi.
Sauna ja pieni tupa, yövieraille nukkumatilaa, katos pihapöydälle ja tuoleille, vaakaikkuna saunaan että löylyissä istuessa voi  katsella, jälleen siihen auringonlaskuun tai miksi ei nousuunkin. Saunalta katettu polku nuotiopaikalle. En kestä, haluaisin heti😊

torstai 23. helmikuuta 2017

Talvinen alakulo

Ihmisen mieli on niin mielenkiintoinen. Kesälapsena talvet ovat aina saaneet aikaan pienen alakulon. Taivaalla ei paista aurinko joka siristyttäisi silmiä ja näyttäisi valon. Yleensä vuodenvaihteessa olen kaivanut puutarhakirjat hyllyltä ja aloittanut kesänodotuksen fiilistelyn.
Tänä vuonna katkaisen harmauden hetken opintovapaalla. Vaikka opintojen aihe ei puutarhaan liitykään on katkos antanut mahdollisuuden erilaiseen arkeen. Ja talvi alkaa mielessä taittua kevääksi, vaikka taivaan peittääkin tiheä lumisade parhaillaan ja tuuli humisee katolla.
Mutta ehdin nähdä ennen eilisiltana alkanutta sadetta, kuinka aurinko paistoi ja sai luonnon näyttämään niin keväältä. Koivunrunkoja auringonpaisteessa yritin kuvata mutta ei sitä tunnelmaa saanut vangittua. Vahvat juuret syvällä maassa, tuulessakaan eivät katkea, taipuvat vain. On luonto vain voimaannuttava.
Odotellessa kevättä ja että pääsen upottamaan käteni taas pihamultaan, ostin muutamat yrttien siemenet ja istutusruukut.
Altakasteluruukut oli tarkoitettu kyllä valmille taimille. Istutin siemenet taimimultaan ja kastelin päältä. Haasteena on tuo kastelu, kun torppa tyhjillään välistä, mutta toivotaan että yritys palkittaisiin ja onnistuttaisiin. Kun kokemusta ei oikein tuosta esikasvatuksesta ole, mietin pärjäisköhän ne viileässä eteisessä, jossa valoa riittäisi koko päivälle.



tiistai 21. helmikuuta 2017

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Hetken vapaa

Hetken huili ja arki vähän erilaista. Luonto on ihmeellinen ja kaunis näin kevätauringossa.

torstai 15. joulukuuta 2016

Tallinnan joulutori





Tallinnan joulutori oli kaunis, jälleen kerran. Auki 6.1. Saakka opasteiden mukaan, joten vielä hyvin ehtii tutustumaan, pikaisesti jopa 22h risteilyllä kun laivan aamupalalta lähtee rivakasti kävelemään kohti Raatihuoneen toria.
Katariina Käik erkanee Vene-kadulta ja tuon kujan varrella on käsityöläisten työhuoneita ja ravintoloita. Ehdoton suosikki vuodesta toiseen on lasinpuhaltamo. 20 vuotta sitten ostettuihin snapsilaseihin sain vielä täydennystä kun muutama matkan varrella on rikkoontunut.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Odotus





Kynttilöitä, lyhtyjä, rakkaudella laitettua ruokaa ja katettu pöytä. Tunnelmaa ja leppoisia hetkiä, hyvää mieltä. Taustalla soi musiikki. Parasta joulun odotuksessa.