sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Vedenvajumus




Kohtalaisen haastavaa hallita elämäänsä tällä hetkellä. Yhtäaikaa pakkaan vanhaa asuntoa ja siivoan sitä, sekä maalaan uuden kodin nurkkalistoja, teen kariketta ja puran niitä pakattuja sekä siivoan taas ja kokoan huonekaluja. Kaikki yhtäaikaa jo muutaman viikon ajan. Onneksi vuorokaudessa on 45 tuntia ja yöt on pitkiä aikoja tehdä vaikka mitä. Muutama viikko menty silmät ristissä ja pari yötä ilman minuutinkaan nukkumista. Taitaa olla vähän ylikerroksia. Hiljentää voi vasta kun pahin härdelli ohi. Onneksi aina aika ajoin saan jonkun kaveriksi, tunniksi tai päiväksi. Välissä pitää ottaa muuta ajateltavaa, niinkuin juuri nyt esimerkiksi. Istun vanhan kodin olohuoneen lattialla, sohva on sänkynä, niinkuin on ollut jo vuoden ja neljä kuukautta,  television jätin varalta, mutta käyttämättömäksi taitaa jäädä. Muut kalusteet on viety, kaapit tyhjennetty, muutamia astioita ja omia vaatteita lukuunottamatta ja puutarhakirjoja. Loppukatselmus on torstaina, siihen asti sinnitellään. Se aika mikä palkkatöiltä jää yli, tehdään töitä uudella pihalla.
Eilen ja tänään sain kaveriksi Kaisan. Aivan mahdottoman mukava touhuta kun on joku kaverina. Välissä oltiin hiljaa ja tehtiin omia juttujamme, välissä taas poristiin. Eväät syötiin välillä ja kahviteltiin auringonpaisteessa.
Siinä touhutessa maltoin katsella ojaan päinkin, siellä oli vajumus, syvä vajumus, vesi laskenut viikossa kymmeniä senttejä. Tommonen pikku virtaava lätäkkö jäljellä, laita siihen sitten juuriestematot ja louhoskivet, eihän ne näytä miltään... Pahus, vesi laski liikaa. Mutta pidän kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta, vajumuksesta huolimatta. Jos joku suurentaa kuvaa niin huomaa että vihreä raita on peltokortetta, olen siitäkin niin onnellinen, pajunjuurakoiden lisäksi. Onneksi molemmat ovat sellaisia etteivät tahdo lisääntyä sitten millään...
Kaivurimies tulee kesäkuun alussa, sille on hommia. Varmistin vielä etukäteen että kuinka paljon häntä tympäsee porakivien siirtely koska voi olla tosi ärsyttävää jollekin. Meinasi että isännät niitä kaivauttaa maasta ja emännät siirrättää uudelle paikalle, olen sitä varten ja mielelläni hoidan urakkasi. Tuli niin hyvä mieli, yksi stressi vähemmän. Kolmessa päivässä on laskettu että kaivuria vaativat hommat on tehty. Sitten näyttää jo ihan eriltä. Aikaa vielä viikko säätää suunnitelmia ;)

Kerran äitienpäivänä



Eikö se niin mene että äitienpäivänä mennään äitien pillin mukaan :) Ainakin yritin opettaa niin, luvassa oli työleiri kermakuorrutteisella kakulla. Sentään hoksasin sen ottaa mukaan että jotain positiivistakin lapsille olisi. Muutoinhan se meni niin että minä touhusin, pidin lapsia silmällä ja hoin että keksikää tekemistä. Ei ne tahtoneet keksiä. Ojassakin oli vettä vielä niin mahdottomasti että kaukana saivat pysyä. Selvittiin me siitäkin päivästä.
Tähänkin saakka on ollut harmaita hiuksia mutta lisää tulee, on vaan niin mahdottoman vaikeaa ihan varmasti päättää miten hoidan ojanvarren maisemoinnin. Kuvittelen aina että näin sen varmasti teen, niin enköhän seuraavana päivänä muuta mieltä. Joku sanoisi että tuuliviiri. Ylimmässä kuvassa on tontin vasemman puoleinen nurkka, oja tekee kohdalla pyörteen ja syövyttää maan vesirajasta, yläpuolelle tulee kieleke joka humpsahtaa veteen. Olen menettänyt jo ainakin kaksi neliötä pinta-alasta.
Pyörteen kohdasta tehdään kaivurilla ensin viistoleikkaus ettei olisi niin jyrkkä ja sitten "tulva-auma", aika hienon kuuloinen sana. Guuglasin ja vahingossa löysin ympäristö.fi sivuille, siellä oli kerrottu miten suositellaan tehtäväksi kun halutaan estää eroosiota. Tuohon tulva-aumaan laitan juuriestematon ja päälle jotain louhoskiven tapaista 0-300mm.
Oja jatkuu mutkaan jossa ojanreunus on luontaisesti hiekan ja mulla sekoitusta muutaman metrin matkalla, sen jätän silleen tai lisään hiekkaa. Olisihan mahtava jos olisi oma hiekkaranta, ainut vaan että vedestä ei ole mitään taikaa, on niin kakkaista että. Psykologinen hiekkaranta.
Hiekkarannan jälkeen alkaa pajukkojuurakko, elämälle siitä kiitos.
Se se onkin haastavaa. Äitienpäivänä ajattelin että mahtava, laitan samanlaisen tulva-auman kun tontin eka rajallekin. Ostaa paukautin silmät kyynelissä juuriestemattoa reippaat kolmekymmentä metriä. Voiko kolehtia kerätä jälkikäteen hyvään tarkoitukseen. Niitä kuuden neliön palasia. Vararikko. Tarhatuotteella olisi ollut viherakentajille suunnattua tosi tosi isoa mattoa, mutta sitä olisi ollut niin paljon että puolet liikaa. Soitin toimittajallekin ja kerroin pajunjuurakko-ongelman, luotti tuotteeseensa, tosin epäili saanko tuon kiven pysymään maton päällä viistetyssä maassa, kun matto on niin jäykkää. Luotin intuitioon. Ja tulva-aumaan.