sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kasvimaa




Alkavat olla lumet sulaneet, sopiva aika miettiä kasvimaan laajennusta perunalle ja mansikalle. Saisin käyttööni vanhan ajan puulaatikoita kasvattaisiko niissä vai perinteisesti avomaalla riveissä. Jotain pitäisi keksiä.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Avomaankurkku


Unelmat ääneen. Yhden sunnuntain guuglasin kasvihuoneita tai oikeastaan seinustalle sijoitettavia kaappeja. Miehelle innostuneena höpötin minkälaisen haluan ja mietin miten saan kaikki tarvikkeet kuskattua rautakaupasta takakontissa. Ihan pienesti olin epävarma miten ikinä onnistun kevään aikana sellaisen nikkaroimaan, mutta päätin että selviän. Jotenkin se puhelu kääntyi kuitenkin niin että piti jarrutella kuulemma hetki. Tovin päästä tuli puhelu. En pääsekään testaamaan nikkarointitaitoja, saan kaapin valmiiksi tehtynä. Piti vain lähettää kuvat ja mitat eteenpäin. Jollakin on aikaa ja mielellään tekee kaapin. Aivan mahtava tuuri, ihanaa. Siispä laitoin avomaankurkun siemenet itämään.
Ja yrtitkin kasvavat hitaasti mutta varmasti. Puhtaasti luonnonvalossa, siirsin etelälänsi-ikkunalle pohjoisikkunalta.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Puutarha-apuja




Pääsiäistä vietettiin sisämaassa, kotiinpalatessa huomasi jälleen mikä ero on rannikon lumen määrään. Pihasuunnittelusta ei tullut etelämpänä mitään kun lunta oli kaikkialla ja paksusti. Kotipihalla rannikolla pääsi jo pihasuunnittelufiilikseen kun  lumi oli vauhdilla sulanut. Tulevalle ja tuleville kesille on niin monta ideaa mitä pitäisi edistää ettei omat taidot enää riitä kun pitäisi saada luontevasti koottua kaikki pihapalaset yhteen. Kasvimaan laajennus, näköesteet, pihasauna, tontin rajan istutukset jne. Saan apuja viikon päähän. Niin ihana ja aurinkoinen juttu. Kyllä se tästä.