Näytetään tekstit, joissa on tunniste havupenkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste havupenkki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Timanttituijat




Reissun jäljiltä on vielä ollut pihamaata putsaamatta kesäkuntoon. Penkki kerrallaan. Havupenkissä on melkoinen roikales tuo yksi timanttituija jonka saksia napsautin keskeltä poikki kun oli rutikuivunut ruskeaksi. Hauska nähdä minkälainen siitä isona tulee. Alppiruusu Tigerstedt on hiukan huonolla ruokinnalla ollut varmaankin, kun näyttää että kukat eivät aukea ollenkaan. Pieni toivon ylläpito kuitenkin. Peltokorte on tämän kylän peltotonttien vitsaus. Yksi ilta meni kun yritin varoa juuria ja lapion mullat ylösalaisin ja yritin poistaa juuria. Taitaa olla vain hetken helpotus, sen verran sinnikkäitä ovat.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Kaikkeni antanut






Onpa ollut urakka ja kesken jäi. Ympäripyöreä päivä takana. Jätekatoksen alueelle kuskannut ja pessyt kiviä. Pikkukivet tulee viereisestä kasasta, mutta suurimmat pitää hakea Jonseredin perässä kärryllä. Peruuttamistakin sain moneen otteeseen harjoitella, pikku hiljaa alkaa mennä perille kumpaan suuntaan rattia pitää kääntää. Eilinen tulva ojassa laskenut, mutta kivastihan tuo vielä joelta näyttää. Lopuksi pienet eväät, tahtoo unohtua syöminen kun on tekemistä. Skål😊

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Pienet kivitalkoot




Pienet kivitalkoot takana. Onneksi paikallinen traktorimies siirsi muutaman kauhallisen kiviä viikko sitten takapihalta etupihalle, kummasti nopeutti touhuja. Lisäksi poika siirteli muutaman kärryllisen, sai samalla harjoitella kärryn kanssa peruuttamista. Laitettiin kärry päältäajettavan leikkurin perään, tuli motivaatiopiikki pihahommiin.
Jätekatoksen ympäristön maisemointi työnalla. Kääpiövuorimäntyjä ja timanttituijia, mansikkakangas ja kivilohkareita. Tunsi tehneensä pihatöitä päivän, aamulla noustessa ei meinannut sängystä pois päästä. Miten sitä ei opi venyttelemään, alkaa tulla vanhaksi haahkaksi kun kolottaa😂
Oli pihasuunnittelija oikeassa, kyllä kannatti siirtää lämpökompostori jätekatokseen. On takaterassin maisemat siistimmät ilman sitä kasvimaan reunalla.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Jätekatos





Pikkuhiljaa pihaa kuntoon, nurkka nurkalta. Pihasuunnittelija oli mietintäapuna yhtenä iltana muutaman tunnin. Kun oma pää tekee jumin niin suunnittelijasta sai kyllä suuren avun. Ammattilainen näkee selvemmin silmin kun itse tarkertuu pikkujuttuihin eikä hommat etene kun ei osaa katsoa valmista. Rajauksilla on tosi iso merkitys siisteyteen. Jätekatos tuli tilattua tori.fin kautta naapurikunnasta. Tuotiin kotipihalle asti, kolmessa päivässä tilauksesta.
Ehti tulla tenkkapoo kun pohjia en ollut tehnyt valmiiksi, lapsityövoimalla sain hyvään alkuun viikko sitten. Ja nyt miehen kanssa tehtiin loput. Niin onnellinen. Tai melkein loput. Takapihan kivikasasta puolet kävi paikallinen yrittäjä siirtämässä kivitalikolla, vai olikohan se sen niminen, tien poskeen. Nyt pitäisi erotella kivet ja pestä ne, ja asetella havualueen koristekatteeksi. Muutama timanttituija ja kääpiövuorimänty ja 12 kpl nurmikonreunuskiviä. Se olisi siinä. Tavoitteena toukokuun loppuun valmis.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Portilla



Rytöläjä toivottanut tontille tervetulleeksi viimeiset vuodet. Nyt oli aika ja fiilis ottaa tilanne haltuun. Timanttituijat ja vuorimännyt. Oltiin autoajelulla paikallisilla metsäteillä, löytyi porakiviä tien poskesta, sopisi tuohon havualueen eteen kivituhkan päälle, kun löytäisi vielä kivien omistajan niin yhden voisin ostaa kivijakkaraksi.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Alppiruusun uusi koti




Kolmesta kiinankatajasta yksi kupsahti varmuudella, ja kaksi muuta siirrettiin uinumaan satavuotista untaan puuvajan taakse, toivossa että joku rinsessa ne sieltä elvyttää. Mukavasti vapautui paikka havupenkistä. Olin jo ehtinyt luopua toivosta etten saa pihalle enää mahtumaan alppiruusua, mutta älähän mittää, onnistuhan se. Mallia Tigerstedt. Siperianunikkojen vieressä, täydellinen paikka.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Elpyminen











Talven jäljiltä elpyminen alkanut. Nälkäisimmät ruokailleet tiluksilla. Omenapuiden runkoa jyrsitty, oksia katkottu, samoin vadelmapensaiden, norjanangervon, herukoiden latvukset syöty. Toivottavasti on pupusen maha nyt täynnä että riittäisi tuleville vuosille. Iso urakka kiertää jänisverkoilla kaikki pensaat ja puut tulevaksi talveksi. Ei innostaisi.

Myyrähiiritaimikäsenytonkaan on tehnyt myyräntyötä lumen alla. Semmonen labyrintti jäljellä että osasikohan tuo kotiinkaan. Koko piha sokkeloita täynnä, pohjoisesta etelään ja idästä länteen.
Maa on niin kostea vielä että hätäisenä jo harmittelen onko ruusuilla kotia vai homehtuukohan juurakot. Pionimaa jota suunnittelin seiväsaidan viereen samoin, huhheijakkaa kostea maa.

Mutta jotta iloakin, silmut turvonneet lamoherukassa, timanttituijat tuuheina, joessa vesi virtaa, nuotiopaikka jaksaa ilahduttaa, seiväsrivistö tallella, samoin polttopuut, aurinko paistaa, ilma on lämmin, perennat vihertää, kivituhkakasaa, multaa ja kiviä jäljellä käytettäväksi tällekin kesää. Suunnitelmaa pihavajasta pyöritelty mielessä, pihakalusteet odottelevat nostoapua puuvajasta ja kesän tai siis kevään eka grillaus odottaa vielä.

Aurinko, lämpö, kumpparit, kottikärryt ja lapio. Niistä on hyvä kevät tehty. Unohtamatta  ensimmäisiä aamiaisia etuterassin auringossa, hetkiä auringon laskiessa takapihalla ja unelmia.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Laattamestari


 So happy. Laatoitus valmis. Laskin laattamenekin väärin ja nyt sitä jäi reilu 10 neliötä. Suunnittelun alla kasvimaa, sen rajauksiin ja käytäviin ne uppoaa.


 Havualue selviytyi talvesta. Timanttituijissa vähän rusketusta, lamoherukat ihan villinä. Kiinankatajat kyllä taisivat kuolla, pitää miettiä alanko niitä enää elvyttää jossain pihan nurkassa. Kivisydänkin harjattu puhtaaksi. Aika hyvällä mallilla takapiha. Terassipuiden menekkiä pitää vähän laskeskella että saisin ne tilattua ja nikkaroitua vielä yhden portaan kiertämään terassia.


 Ojantörmän kanssa ei nyt hätäillä. Touhuilen muun pihan kanssa alkukesän ja mietin myöhemmin miten ratkaisen tuon tulvan tuoman hässäkän.

 Grillialueen taimet näyttäisivät olevan nupuillaan. Pärjäsivät nekin talven yli.

Kompostialueen reunalle laitoin turveharkot jotka olin varannut ojan pientareelle. Kun vielä keksisin mitä siihen istutan... avomaan kurkun... Kompostin takareunalle pitää istuttaa vielä jotain pensasta lisää niin naapureilla ei mene hermot näkymään:)

Ensimmäiset kukat tälle kesää tulivat viime kesänä siementäneistä valkoisista orvokeista. Seuraava kukkija taitaa olla unikko.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Maaliskuun aurinko


Nopeasti aurinko sulatti lumen, täpinöissäni keväästä. Pihasuunnitelmat ovat valmiit ja odottelevat tekijöitä. Monta pientä ja isoa tekemistä. Tulisipa lottovoitto niin saisi kaiken oleellisen valmiiksi tänä kesänä, kolmentena kesänä. Suurin urakka on lopun laatoituksen tekeminen, tarjouskin jo pyydetty toimituksesta kotipihalle. Siinä muutama iltamyöhä menee naputellessa ja asetellessa.

lauantai 2. elokuuta 2014

Apila nurmikossa





Ei tullut ajateltua nurmikonsiementä valitessa tuota apilan osuutta...nurmikkoa saisi olla leikkaamassa koko ajan, apilaa koko piha täynnä ja mukavasti kimalaisia. Havupenkin timanttituijat näyttävät lopulta kuitenkin asettuneen paikalleen ja ruskeaa havua vähän jäljellä. Kiinankatajaa en suosittelisi tällä kokemuksella ainakaan paahteiselle pihalle.