torstai 7. toukokuuta 2015

On vain hyväksyttävä...


 että joella on voimansa. Sitä ei voi kahlita, eikä hallita.

Rakensin jokeeni reunukset, kivireunukset, jotta veden voima ja virtaus ei kuluttaisi pengertä. Vuosi aiemmin tulvavesi virtasi vuolaana kohti merta, jättämättä jälkeäkään rannalleni. Tänä keväänä tulva toi mukanaan mudan. Liejuinen upottava muta peitti rannan tummanharmaan kivituhkakerroksen, soralla päällystetyn polun ja vei mennessään puolet turveharkoista. Veden voima on nyt nähty ja ymmärretty. Rannan rakentamisessa puhaltaa uudet tuulet. Muta vähenee sateiden myötä mutta eihän se kokonaan poistu, unohdetaan siis kivituhkakerrokset, sorapolut ja hiekkarannat. Ranta pitää saada taas kukkimaan, kukkia siis, mars mars.


 Laatoitusurakka jatkuu, vielä vähän...
Auringolla ihmeellinen voima, ruokakin maistuu erilaiselta:)

4 kommenttia:

  1. Voi voi tuota sinun Niiliäsi! Ei ole helppoa asua sellaisenkaan varrella.
    Hyvää äitienpäivää sinulle, Mikä ateria tuossa grillillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmonen Niili. Vesi nousee ja laskee. Nyt näyttäisi että tulvat ohi. Maailman paras idea oli tehdä tuo kivireunus, vesi virtaa sellaisella voimalla että tänä keväänä olisi eroosio ollut melkoinen.

      Poista
  2. Vesihän se on kaivertanut Grand Canyonkin. :) Hallitsematon voima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastarannalla on maata romahdellut Canyoniin. Semmonen voima. Tosi korkealla kävi vielä tällä viikolla vesi. Kiehtova voima tuo vesi.

      Poista