perjantai 7. kesäkuuta 2013

2. päivä




Niin vaan meni porakivisuunnitelmat uusiksi kun kuuntelin hyviä vinkkejä. Kuvittelin keskiviikkona että kaikki oli jo päässäni lukkoon lyöty. Silti kuuntelin, onneksi kuuntelin, grillauksen lomassa. On ihmisiä jotka vaan osaavat nähdä pidemmälle. Vieläkin fiiliksissä. Vitsit että tulee hyvä, työläs tehdä mutta hyvä. Sitä on kasvanut aatteeseen että vaivaisi muita mahdollisimman vähän, mutta niinhän se on että kultakin työssään vaaditaan ja toivotaan. Sisäänrakennettuna on ajatus että haluaa itse tehdä hyvin ja vielä parempi jos asiakaskin on tyytyväinen. Vaikea ajatella itseään asiakkaana, niin paljon luontevampaa on siirtää itsensä tekijäksi ja auttajaksi. Onneksi on ihmisiä jotka osaavat olla toisinkin päin, eivätkä pidä minään pyytää vähän vaivalloisempiakin hommia tehtäväksi. Niinkuin nyt nuo kivet, minun suunnitelmassa niiden laitto olisi tehty parissa tunnissa, tässä uudessa suunnitelmassa joka on sata kertaa parempi, meni aikaa puolitoista päivää.

Kivet rajaavat laatoitettavan alueen, vielä kun keksisi miten laatoituksen saa järkevään hintaan. Tilasin halvimpia laattoja mitä tehtaan varastoalueelta löysin, ei yhtään vähempää kuin 100 neliötä. Toivottavasti laskin oikein, sen verran hinnakasta touhua. Saan laatat ensi viikolla, miljoona lavaa, eikä hajuakaan miten saan ne oikealle paikalleen. Ajattelin että parempi kumminkin tilata ne samointein, ovatpahan sitten valmiina kun saan inspiraation joku hyttysetön yö harjoitella asennusta.

Uuden suunnitelman myötä hautasin toistaiseksi ajatukset kotakeittiöistä ja saunoista. Grillipaikka takaterassin tulevalla laatta-alueella on mainio, eipähän tarvi miettiä puurakenteita eikä palamisia ja helppo pitää puhtaana.

Kolmas päivä tulossa ensi viikolla ja täytemaan ja ruokamullan levitys. Huomenna kolmen hengen maalaustalkoot, pysy pouta, pysy pouta, pysy pouta. Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti