lauantai 13. kesäkuuta 2015

Sillä sisulla



Kasvimaasta olen haaveillut kaksi vuotta. Unelma alkaa olla valmis. Rautakaupassa maailman palvelualttein nuori mies sahasi runkopuut oikeaan mittaan että sain autoon mahtumaan. Muut puut oli raksalta jääneiltä jämäpuita. Nurmikon kuorin osittain alta, mutta syvimmästä penkistä en vaan jaksanut. Laitoin pohjalle pahvin ja pahvin päälle kerroksen kompostia, luotan että pahvi maatuu alta pois ja rikkaruohot tukahtuu ajan mittaan.




Työpaikalla oli jäljellä enää yksi rungollinen punaherukka "Jonkheer van tets" I-III. Testaan saanko pysymään hengissä, osataanpa paremmin kertoa asiakkaille kuinka onnistuu vitosvyöhykkeellä.
Marjapensasruutuun löytyi mustaherukka "Öjebyn", punaherukka "punainen hollantilainen", karviaiset "Hinnonmäen keltainen" ja "Lepaan punainen".

Niin ylypiä kätteni jälestä. Tällä kertaa ilman koneita ja apukäsiä. Lapseni sanoin "sillä sisulla" kun rojahdin puoli välissä urakkaa nojatuoliin ja mietin miten jaksan lähteä jatkamaan:)

1 kommentti:

  1. Totta maar! Sisulla jos ei muuten. Näin meidän pitää näyttää toisillemme mallia! Kiitos ja hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista