Tähänkin saakka on ollut harmaita hiuksia mutta lisää tulee, on vaan niin mahdottoman vaikeaa ihan varmasti päättää miten hoidan ojanvarren maisemoinnin. Kuvittelen aina että näin sen varmasti teen, niin enköhän seuraavana päivänä muuta mieltä. Joku sanoisi että tuuliviiri. Ylimmässä kuvassa on tontin vasemman puoleinen nurkka, oja tekee kohdalla pyörteen ja syövyttää maan vesirajasta, yläpuolelle tulee kieleke joka humpsahtaa veteen. Olen menettänyt jo ainakin kaksi neliötä pinta-alasta.
Pyörteen kohdasta tehdään kaivurilla ensin viistoleikkaus ettei olisi niin jyrkkä ja sitten "tulva-auma", aika hienon kuuloinen sana. Guuglasin ja vahingossa löysin ympäristö.fi sivuille, siellä oli kerrottu miten suositellaan tehtäväksi kun halutaan estää eroosiota. Tuohon tulva-aumaan laitan juuriestematon ja päälle jotain louhoskiven tapaista 0-300mm.
Oja jatkuu mutkaan jossa ojanreunus on luontaisesti hiekan ja mulla sekoitusta muutaman metrin matkalla, sen jätän silleen tai lisään hiekkaa. Olisihan mahtava jos olisi oma hiekkaranta, ainut vaan että vedestä ei ole mitään taikaa, on niin kakkaista että. Psykologinen hiekkaranta.
Hiekkarannan jälkeen alkaa pajukkojuurakko, elämälle siitä kiitos.
Se se onkin haastavaa. Äitienpäivänä ajattelin että mahtava, laitan samanlaisen tulva-auman kun tontin eka rajallekin. Ostaa paukautin silmät kyynelissä juuriestemattoa reippaat kolmekymmentä metriä. Voiko kolehtia kerätä jälkikäteen hyvään tarkoitukseen. Niitä kuuden neliön palasia. Vararikko. Tarhatuotteella olisi ollut viherakentajille suunnattua tosi tosi isoa mattoa, mutta sitä olisi ollut niin paljon että puolet liikaa. Soitin toimittajallekin ja kerroin pajunjuurakko-ongelman, luotti tuotteeseensa, tosin epäili saanko tuon kiven pysymään maton päällä viistetyssä maassa, kun matto on niin jäykkää. Luotin intuitioon. Ja tulva-aumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti