Sydän sanoo pumpumpum

Muutaman päivän tauon jälkeen kävin tulevassa kodissa tunteilemassa. Itsekseni höpisin ja mittailin. Lampun syttymistä odottelen. Alin kuva on olohuoneen ikkunasta, että voi olla rauhoittava näky. Vaikea uskoa että kohta nämä näkymät ovat jokapäiväisiä. Näin tulva-aikana saan oman joen pätkän,  pinta lähtee nopeasti laskemaan. Hehku on nyt lampusta palanut, ei tullut ideoita miten tuota näkymää rakennan. Kuukauden päästä saisi olla jo virtaa, kun tontille tulee multaa ja pinnat tasoitetaan. Porakivet edelleen hakevat paikkaansa ja kun painavat niin juuttaan paljon niin palikoiden pitäisi loksahdella sen kerran kun kaivuri pyörähtää tontilla. Innostuiskohan kaverit jos laittaisin suunnittelukisan pystyyn, palkinnoksi tietysti saisivat pari talkoopäivää tontilla viettää. Voi olla etteivät riemastu ;)

Tyttö tärinässä

Päällepäin ei näe että sisällä tapahtuu rytinällä. Väliseinät ja palomuurit tehty sekä lattia valettu. Kaikki laatat valittu ja tilattu. Kevätaurinko häikäisee silmiä. Lumi alkaa pikkuhiljaa sulaa. Piha odottaa suunnittelijaa. Niistä on tärinätytöt tehty.

Hiihtolenkki

On tullut jo perinteeksi, niinkuin tänäänkin viikonlopun hiihtolenkille mennessä, piipahtaa tulevan kodin kautta. Kamera kaulassa. Sitä huomaa olevansa täpinöissään ja vähän stressissäkin kun valintoja pitää tehdä niin paljon ja miettiä kustannuksia. Avaimet käteen -pakettiin kuuluu tietty varustetaso, tiesin jo sopimusta tehdessä että jossain kohdassa joudutaan menemään yli ja varauduinkin siihen. Nyt on menty siihen tasoon ettei yhtään yli enää mikään valinta, ei yksikään. Paitsi ilmanvaihtokonen mallin kun kuulen niin pakko se on vielä miettiä. Kun ottaa sähkölämmityksen kaapeleilla, niin kaikki mikä tekee talosta energiatehokkaamman on harkinnassa. Pidemmän päälle säästää.
Ylitin perustason takan, katon puhallusvillan määrän, kalusteiden ja kodinkoneiden, sähköistyksen osalta.
Onneksi omasta kaupasta löytyi pintamateriaalit jotka mahtui rakentajan laskelmien sisälle.

Ehdin jo miettiä mikä vikana kun perinteinen tammikuinen pihansuunnitteluhöyrähdys ei nouse päähän. Mutta tulihan se sieltä viime yönä, onneksi. Päiväkahveille asti sain itseni tänään hillittyä, mutta sitten iski. Kaikki piha-aiheiset kirjat ja puutarhalehdet olohuoneen lattialle ja pöydille. Kahvikuppi käteen ja kirja ja lehti kerrallaan. Etsin fiilistä, jotain tunnelmaa jonka pohjalta lähden pihaa suunnittelemaan. Mahdollisuuksia vaan on niin valtavasti ettei pysy housut jalassa. Saan sata ideaa, tajuan haluavani kaikki, ja yksi kerrallaan selitän itselleni että pärjään ilmankin. Tämä piha on rakennettava niin että sen kanssa pärjää. Mutta niin että sen eri sopet luovat tunnelman, kotoisen tunnelman, pieniä juttuja.

Tontti on 2600 neliötä, rajautuu kymmenien metrien matkalta leveään vuolaasti virtaavaan isoon ojaan, talo tulee tontin korkeimmalle kohdalle ja lähtee siitä laskeutumaan kohti ojaa. Pihapuro tulisi luontevasti, samoin laavupaikka nuotiolla, niinkuin leikkimökki ja kesäkeittiökin, entäpä 40 metriä porakiviä, aurinkoiselle tontille sopisi kivikkopuutarhakin, ja avoimelle tuuliselle tontille pensasaidat, seipäitä vanhalta pihalta, kiviäkin saisin. Poika haluaisi laiturin jossa voisi istuskella ja onkia, tytär leikkimökin jossa olisi torni. Siinäpä niitä, haaveita. Mietittävää. Taitaa nuo kirjat ja lehdet valloittaa olohuoneen seuraavat kuukaudet. Kaikkea ei voi saada, mutta haaveilua ei estetä, unelmat kantaa :)

Blogin vaatimustaso

Sain käsiini ohjeita blogin pitäjälle.

Selkeä otsikko: puihin meni, tuossa edellisessä ei nyt miltään kantilta mitattuna ollut selkeä otsikko.
Houkutteleva aloitus: kun silmät ummessa lukee niin siinä ja siinä
aito ja persoonallinen ote: sitä nimenomaan
keskusteleva tyyli: jahas, muutkin pitäisi ottaa huomioon
kuvat: jos laatua ei mitata niinkuva on aina ollut
jne... kauheen monta mietittävää juttua, eikö tää menekään sillain sydämestä sydämeen fiiliksellä

Jos päättäis vaan olla lukematta ohjeita ja jatkais perinteisellä, ja kävis itte itseänsä kiittään aina silloin tällöin nokkelista teksteistä. Ihan vaan rohkaisun vuoksi.

Sen verran vastustan ohjeita että kuvaa ei tähän tekstiin tule. Mutta seuraavaan laitan varalta kaksi kun kumminkin alkaa harmittaa.

Kattotuolit oli nostettu eilen katolle. Jess!!

Tättädää!

Sokaistuin niin vitivalkoisesta lumesta ja talon rungosta, että lähtiessäni tontilta ajoin ojaan. Tarvittiin lapio, puhelu ja serkkupojan apu, johan nousi auto ojasta. Edellisestä kerrasta ehti kuluakin jo viisi vuotta, ihmeen kauan koheltamatta.

Huomenna alkaa

En malta odottaa että näen rungon kohoavan askel askeleelta.

Porakiviä

Sano aina ääneen haaveesi, kun tarpeeksi moni tietää siitä, se saattaa vaikka toteutua :) 40 metriä sokkelikiviä tai porakiviä mitä ne nyt sitten ovatkaan, pala tuntemattoman  perheen historiaa siirtyy tälle tontille kivien muodossa. Odotan vaan inspiraatiota mihin pyydän rautakouraa niitä siirtelemään.