sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Puuliiteri






Aika montaa tuntia ja iltaa istuin tietokoneella silmät ristissä ja etsin sopivaa puuliiteriä. Kunnasta kertoivat että ilman rakennuslupaa voi rakentaa 3*4m liiterin, kävivät tarkastamassa paikankin, kaikki meni niinkuin pitikin. Lopulta löysin keski-Suomesta toimittajan liiterille.

Liiterissä säilytän jatkossa kottikärryt, pihakalusteet, haravat, lapiot, rattikelkat, pulkat kaikki ne mitkä nyt vuoden ajan ovat ottaneet paikkansa talon seinustoilta, autokatoksesta ja milloin mistäkin. Saan kerralla siistittyä pihapiirin. Jää sinne tilaa puillekin, ei kaikille kuitenkaan. Ehkä jonain vuonna vielä siisti puuverhoiltu yhdistetty pyöräkatos/käsivarasto takkapuille autokatoksen viereen. Liiteriin piti saada katoksellinen terassi, semmonen minkä reunalla voi aurinkoisena kesäpäivänä istuskella ja heilutella jalkojaan heinän korsi suussa. Kokonaismitat on 3*4 (l*p) ja tuosta pituudesta ensimmäinen metri menee terassiin, liiterille jää kumminkin vielä 9m2 mikä on aika hyvä tila kuitenkin.

Kerran heikkona hetkenään kaveri lupasi tuoda ryskyllään liiteripuut. Kovin on pikainen päätöksessään, soitti torstaina iltapäivällä kolmen maissa että olisi illalla tuomassa. Tuli hätä soittaa valmistajalle että onhan valmis jo. Puupaketti saapui illalla.


Vinkistä hain valmiiksi kuullotemaalitkin 2* 2,7 litraa, ja lauantaina käsiteltiin esikoisen kanssa lautoja ja hirsiä. Hitokseen hidasta hommaa, 3,5 tuntia ja ehkä 1/5 käsiteltyinä. Onko sitä hidas vai ährääkö sitä ilman aikujaan liikaa. Yksi purkki meni. Olisi pitänyt kerralla ottaa 10 l.


Illalla opetin itselleni ja lapsille että rentoutuakin saa, grillattiin ja lueskeltiin terassilla. Huippu lopetus päivälle. Ihania nuo minun mukulat, reippaitakin.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Havut solariumissa

Voihan apua, havut ruskettuu. Tiesin kyllä että pitää kastella istutuksen aikana ja jälkeen tosi hyvin, silti olen kastellut liian vähän, havut ruskettuu. Ahistaa, reunimmaisin on ihan vihreä, muut pönöttää. Varmaan puolituntia annoin tänään vettä havupenkille. Pohja voi olla kyllä liian hiekkapohjainenkin, ehkä se ei pidätä vettä yhtään. Kunhan näen miten nuo käyttäytyy niin saan töissä taas omakohtaista kokemusta jakaa porukalle. Pihakokeilijan roolin vetäminen on oikeastaan kivaa hommaa, kantapään kautta oppii parhaiten, osaa jakaa oikeanlaisia neuvoja kun tilanne tulee vastaan :)

perjantai 23. toukokuuta 2014

Laatanrajausta


Monen pihajutun eteneminen on kiinni inspiraatiosta. Tämän laattarajauksenkin. Joskus on niin pienestä kiinni, esimerkiksi että 30*30 laatan viereen ei voi laittaa nurmikkoa......koska 30 cm välein tulee laattasauma josta nurmikko voi levittäytyä laattojen väliin. Paljon parempi oli laittaa nurmikonrajauskivi (niitä jäi yli) kallelleen, pystyynlaitettaessa olisi pitänyt kaivaa laatan vierestä tuhkan alta isoa sepeliä pois sen verran että olisi todennäköisesti lähtenyt laattojen altakin. Hirrrveen hieno toteutus koska nyt niitä laattasaumoja nurmikkoa vasten on paljon vähemmän. Kun jaksais vielä kärrätä multaa tuohon ja nakella siemenet, meni muutama homma edelle niin jää jälleen kesken.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Rajauspuurullaa...




Joka ikinen aamu ja ilta, otti silmään katsoa etupihan laatoituksen ja koivuangervorivistön rajausta. Tekemistä siirtää ensin päiviä, sitten viikkoja kun ei jaksa miettiä loppuun asti miten sen hoitaa. Koska noita pihakuluja on tälle kevättä ehtinyt tulla jo ihan kiitettävästi niin valitsin halvimman (antakaa olla edes siinä uskossa...) ratkaisun. Prisman kesäpihalla oli myynnissä rullalla myytävää rajauspuuta?, mikähän sen nimi muuten on. Korkeuksia oli kolme 20, 30 ja 40cm, rullassa on 2m.

Pohjalla on isoakin isompaa sepeliä niin otin sitä matalinta 20cm rullaa. Isoa sepeliä on maailman vaikein lapioda, tuskaa tuotti jo 10 sentin syvyinen kaivuu.  Olin kuvitellut että riittää kun rajauksen toisella puolella on sepeliä ja toisella kariketta, mutta totesin ettei se ole silloin tukevasti kiinni. Piti lapioda molemmille istutusalueen puolellekin sepeliä tueksi. Aika näyttää peitänkö sen kuorikatteella vai annanko olla. Kun sepelin päälle tuon asetti niin oli aika vaikea saada siitä vatupassin arvoinen tasareuna ja koska on rullalla ja toisella puolella kupera reuna niin ihan suoraakaan tuosta ei saanut. Mutta kyllä tuo jo silmään näyttää erilaiselta ja tosi siistiltä keskeneräiseen verrattuna. Hintaa tuli 10 metrin rajaukselle n. 50,-, yksi 2 m rulla maksoi kympin verran.

torstai 8. toukokuuta 2014

Turveharkkopengerrys




Turveharkot ovat simpuran hintaisia, pikkupengerrykseen niitä meni 4 säkkiä eli 12 harkkoa. Säkin hinta oli vajaa 17 €. Halusin ne kumminkin tuohon kun maastoutuvat hyvin vaatimattomaan tilaan. Juuriestematosta leikkelin viimeisten harkkojen ja istutusalueen alle rikkaruohosuojat. Kuvista kun katsoo niin jää miettimään tulikohan liian nafti multatila varattua, vaihtelee 20-40cm, en ole muuten ikinä ajatellut minkä syvyiset juurakot mikäkin kasvi kasvattaa. Ylimmällä tasolla on kurjenmiekkaa, keskellä rantakulleroa ja alimpana jättipoimulehteä. Alkuperäinen maa-aines on kosteaa savimultaa, nyt vaihdoin sen istutusalueiden alta mustanmullan ja peltomullan sekoitukseen. Jääköhän se lopulta liian kuivaksi noille kasveille, maakosteus ei pääse juuriestematon läpi siirtymään niin hyvin istutusmultaan.

Tulva-aikaakin mietin... Vesi nousee ainakin alimman turveharkkokerroksen yläpuolelle, ehkä toisenkin. Multakerrosta joudun lopulta varmaan kasvattamaan sen verran että saan harkot osittain uppoamaan multaan. Olikohan tämä harkkoidea sittenkään hyvä idea, tai oikeastaan juuriestematto ei ehkä ollutkaan hyvä idea. Täytyy varmaan olla maalaamatta piruja seinille ja odotella vuosi ja katsoa miten käy. Ehkei nuo harkot lähde virran mukana sittenkään, kastuessaan painavia kumminkin.

Vähän puuttuu vielä multaa, pari kulleron tainta ja poimulehteä ja pengerrys olisi valmis.